Aina meitä yritetään vedättää....

Kun meitä vanhempia yritetään vedättää....

Jokainenhan tietää, että valehtelulla on lyhyet jäljet. Jokainen paitsi nuoret kun yrittävät vedättää vanhempiaan. Ei, ei heille kasva pitkää nenää, eikä korvat ala heilumaan, mutta aina on jossain on joku jonka kautta tulee totuus ilmi.

Esimerkkejä kun meidän teini yritti vedättää vanhempiaan:

-         -  menen ulos kavereiden kanssa

-         - ok, ilmoita jos menet johonkin yöksi

      ......myöhemmin

-        -  olen Idalla yötä

-        -  ….ai,no miksi puhelimesi näyttää että olet Mikaelilla yötä

-        -  ÄLKÄÄ STALKATKO MINUA =D

-       -  no älä yritä vedättää meitä =D

Toisena viikonloppuna:

-         -  menen bileisiin

-         -  ok, tuletko kotiin yöksi

-        -  joo

      

isosisko saa kavereiltaan snapchatissa kuvan pikkusiskostaan bileissä

seuraavana päivänä

-         

      - katson paljon läpi sormien, mutta en sitä että kosket tupakkaan

-          -   en minä ole tupakoinut

-          - Mira, näytä kuva kännykästä, älä yritä vedättää meitä

Opetuksena tässä on se, että älä yritä vedättää vanhempiasi ja varsinkaan silloin jos bileisiin on kutsuttu isosiskon kavereita tai sinulla on kännykkä mukana yökylässä tms. Vanhempasi saavat aina tietää kaiken…

Tässä jälleen kerran kiitän onneani, että kun minä olen ollut nuori niin ei ollut kännyköistä ja sosiaalistamediaa. Ei ole jäänyt mitään todisteita minun nuoruudesta ja teoistani, sekä vanhempien vedättäminen oli huomattavasti helpompaa….

Unta

Milloin on se aika että äiti saa nukkua? Siis nukkua ihan kunnolla. Tiedättekö sen tunteen kun saa rauhassa nukkua koko yön ja aamulla herää pirteänä uuteen aamuun? Niin, en tiedä muistanko enään sellaista.

Se ihanuus kun vauva syntyy tai oikeestaan se alkoi jo kun odotti tuota ihanaa vauvaa viimeisillään ja ison mahan kanssa. Pyöri sängyssä kuin iso ryhävalas ja yritti saada unta. Milloin potku tuli kylkeen, milloin närästi ja milloin supisti. Oih, tätä äidin ihanaa yöelämää.
Sitten sai tuon ison ryhävalaspoikasen ulos vatsasta. Tuon ihanan pienen palleroisen, Kunnes yö saapuu. Syötä, vaihda vaippaa, röyhtäytä jne ja tuo ihana aviopuoliso nukkuu vieressä autuaana. Tämä sama rumba jatkuu monta kuukautta. Äiti onnellisena silmänalukset mustana kulkee kuin sumussa päivät. Onko ihme, jos ei oikein järki juokse päässä. Tulikohan koskaan kellekkään tunnetta, että voisi potkaista tuota aviopuolisioa ihan puolihuomaamattomasti ns unissaan?

Sitten tuo ihana palleroinen vauvasi tulee ikään kun alkaa liikkumaan. Ihanaa, hän opetteleee kävelemään, Kunnes yö saapuu..... Lapsi juoksee yöllä unissaan sängyssä ja muuten innoissaan heräilee juoksemaan pitkin häkkisänkyä: YES. Äiti yrittää rauhoitella lasta, että lapsi ei juoksisi pitkin seiniä ja kokeilisi miten se Lasse Viren oikein laittoi sitä vauhtia jalkoihin. Univelka kasvaa ja mustat silmänaluset tummuvat lisää....

Pääsemme ikään kun lapsen mielikuvitus alkaa laukkaamaan. Noniin,..nyt sitä metsästetään mörköjä yms sängyn alta ja kaapista. Nyt on jo isäkin valjastettu miehisellä voimalla karkoittamaan möröt piiloon. Kun möröt on saatettu piiloon ja ajettu vaikka naapuriin, niin voidaan taas käydä rauhassa nukkumaan. Tuo pieni epäilys möröistä kuitenkin vaivaa ihanaa pikku palleroista ja tuo ihanan pehmoinen palleroinen potkivineen jalkoineen, kovineen pikku kantapäineen saapuu tyynynsä sekä nallensa kanssa teidän aviovuoteeseen ja nukahtaa siihen poikittain jalat sinun suussa ja hiukset miehesi suussa.

Aikaa kuluu vuosia ja odotat milloin lapsesi tulee sellaiseen ikään, että nukkuu yöt omassa sängyssä ja sinä saat rauhassa nukkua omassa sängyssä. Niinhän sinä luulet. Tulee murrosikä....

Niin, tuo aika kun teini nukkuu kyllä omassa sängyssään, mutta valvot yöllä odottaen että milloin käy ulko-ovi ja milloin hän saapuu kotiin iltajuoksuiltaan viikonloppuna.( tässä välissä jo paikannat hänet puhelimella "etsi ystävä" Turha yrittää käydä kymmeneltä illalla nukkumaan, ei hän silloin ole vielä kotona. Aika kuluu ja kello käy, Äidille se tietää ns koiranunta ( en tiedä mistä tämä tulee sillä meidän koirat nukkuvat erittäin sikeästi) Alaovi käy ja nuori tulee kotiin, Voit nukahtaa rauhassa... mikä piru tuo on joka pirisee vieressä....pirun herätyskello....

Milloin on se äidin aika nukkua rauhassa ja herätä virkeänä uuteen aamuun... ( jätän tästä pois miehen ja koiran yhteiskuorsaukset yöllä)

Tyhmä, fossiili äiti

Olen taas tyhmä äiti. En ymmärrä mitään. Jälleen kerran.

Uskalsimme perjantaina käskeä 17v tyttäremme kotia klo 24. Oli kuulema kauhean noloa sanoa kavereille, että pityää mennä kotiin ( unohti kyllä sanoa kavereille,  että aamulla hänellä on jalkapallopeli ) Kuulema kaikki hänen isosiskot ja veljet ovat saaneet olla yömyöhään ulkona ja tulla kotiin vasta yöllä puoli kolme ( kyllä, mutta vasta täysi-ikäisenä ja silloinkin vain joskus) Olemme itsekkin kuulema olleet myöhään nuorena ulkona, vaikka se kuulema onkin ollut kivikaudella ja nyt olemme fossiileja jo ( kyllä silloinkin oli kotiintuloaika klo 24) Tässä pieni pätkä meidän keskustelusta kotiintuloajasta...

Meillä kun on sääntönä, että niin kauan kun asuu meidän kanssa niin on myös meidän säännöt. Yritin selittää, että vielä häneen luotankin, mutta kun siellä on paljon sellaista porukkaa liikenteessä mihin en voi luottaa ( hänen kaveri hakattiin yhtenä viikonloppuna). Silti olen tyhmä fossiili, joka vaan nolaa hänet kun käskee kotiin noin aikaisin. Kuitenkin en ole fossiili enää siinä vaiheessa kun tytär käy minun kaapista hakemassa vaatteita päälleen. Olen tavannut useasti  uuden paitani kun se tulee koulusta, mutta paita ei vaan ollut minun päällä, enkä ole enää koulussa.  Olimme mieheni kanssa menossa treffeille katsomaan Luokkakokousta ja ajattelin kerrankin vähän laittaa itseäni. Yllätys oli melkoinen kun tämän fossiilin kaikki meikit yms oli viety. Kai tyttäreni ajatteli, että ei tämän ikäinen enää tarvitse niitä. Ei mitään toivoa näyttää ihmiseltä.

Tällä hetkellä tyttäreni ajaa opetusluvilla ajokorttia. En ole vielä saanut kommenttia omasta ajostani. Siinä hänellä varmaan toimii itsesuojeluvaisto. Joutuisi kävelemään, kun alkaisi neuvomaan minua liikenteessä. Olenkin jättänyt kaikki tytön autolla ajamiseen ja opetukseen liittyvät asiat miehelleni. Minun hermot eivät kestäisi niitä. ( en ole edes kyytiin vielä mennyt)

Voin vaan kuvitella kun meidän seuraava teini pääsee tuohon ikään. Olen silloin varmaan jo ihan kivikautinen muumio. En ymmärrä taaskaan mitään ja haluan vaan nolata tyttäreni. Kuten lapsenlapseni sanoi: Mummi voi kertoa meille kivikaudesta, kun tietää sen niin hyvin ( on elänyt sen) ja minä en ole edes vielä lähellä 50v....

Kevään ja kesän vauhdista selvitty...

Nyt on kesä loppusuoralla, ainakin ilmoista päätellen. Vettä tulee välillä kuin aisaa. No ei valiteta, muistaen niitä helteitä kesällä kun kaivattiin vettä. Nyt jokainen kyllä haikeana kaipaa niitä helteitä ja aurinkoa. No hyvä, että meillä on jotakin mitä muistella aina =D

Kesä ja kevät meni kyllä yhdessä ja samassa vaihdissa. Ei meinannut itse ehtiä mukana olemaan ollenkaan tai ainakaan ajattelemaan mitään kunnolla. Toukokuussa vietettiin meidän hääpäivää. Mieheni oli varannut meille Naantalin kylpylästä viikonlopua ja kerrankin 18v pääsimme kahdestaan viettämään laatuaikaa tai niin ainakin luulimme. Pääsimme Turun moottoritielle, kun nuorempi poikamme soitti ” auto hajosi”. Ei kiva, mutta mitäs me teemme asialle kun olemme juuri Naantaliin menossa. Saivat kuitenkin vävypojan kanssa hinattua sen korjaamolle. Pääsimme majoittumaan hyvin huoneeseen ja kahville sekä ihanalle leivokselle. Toinen tytär soittaa ” Äiti, en taida mennä treeneihin. Mulla on huono-olo ja oksettaa. ” No niin... näin se meidän hääpäivän viettäminen alkaa. Seuraavaksi tulee tekstiviesti nuorimmalta ” Ei taida olla viisasta että menen huomenna pelaamaan kun oksennan” No ei varmasti ole viisasta. Iltaa kohden mieheni alkaa tulla huonovointiseksi. Ilmoittaa minulle ” Sorry kultaseni. mutta huono-olo ja käyn nukkumaan” Istun siis yksin ja katselen telkkarista sinkkuelämää ( pohjanoteeraus jo). Voiko hääpäivä enää tästä paremmaksi muuttua.... Seuraavana aamuna tiedustelen hotellilta, että jos joudumme lähtemään kotia, niin palauttavatko he jo maksetut rahat. Kyllä se käy. Kuitenkin kotoa tulee viesti, että poika on saanut jo ruokaa sisään ja se pysyykin siellä. Pitkän harkinnan jälkeen päätämme kuitenkin jäädä loppuun asti. No tämä hääpäivä varmaan jää mieleen...

Kesäkuun alku juostiin sitten Stadi Cupissa kahden joukkueen peleissä. Nuorempi tytöistä pelasi omassa joukkueessa ja vanhemman tytön joukkueessa. Se oli todella kutsumustyötä vanhemmille. Vettä tuli vaakasuoraan monena päivänä ja melkein sammakkopukua sai itselleen etsiä. Finaalipäivä oli onneksi aurinkoisia ja palkinnoksi turnauksesta tuli nuoremman tytön joukkueen Stadi Cupin voitto.

Heinäkuu meni Göteborgissa Gothia Cupissa 18 tytön ja 3 valmentajan kanssa. Niin, kun hieroo, teippaa ja laittaa linimentit usealle tytölle joka päivä, niin tietää olavansa joukkueen huoltaja.Turnausta varjosti vähän meidän kohdalla nuoremman tyttömme loukkaantuminen ja ei pystynyt kunnolla pelaamaan. Kotiin tultua ja selvitettyä asia, selkärangannikama siirtynyt ja välilevy vähän kasassa. Niin, eikös se ollut että urheilija ei tervettä päivää näe L

Elokuu menossa ja ihanaa...vapaus. Kaikki koulussa. Futiskausi alkanut ja treeneissä juostaan. Mitäpä sitä ei tekisi lastensa eteen ja sitä samaa tässä on tehty jo yli 20v. Tällä hetkellä aurinko paistaa ja taidan mennä takapihalle kahville nauttimaan kesän viimeisistä hetkistä. Treeneistä on vapaailta, ainakin minun kohdalla...

Kiirettä riittää...

Aikaa kirjoittamiselle ei ole ollut. Jalkapallosarjat pyörähtivät käyntiin ja se tietää, että  mennään kentältä kentälle kuin päätön kana. ( tosin en tiedä miten päätön kana liikkuu ) Aamun ihanan rauhalliset kahvihetket ovat muisto vaan. Nyt sitä hypätään yhden kupillisen jälkeen autoon ja suunnataan keula milloin Tampereelle, milloin Soneralle jne.  Olen jo oppinut jotakin. Olen ostanut itselleni termosmukin, sillä yleensä toinen aamukahvikuppi tulee juotua autossa ( tämä varmaan kuuluu siihen sarjaan, että mitä teet liikennevalojen ollessa punaisella ), ellei toinen joukkue ole ollut niin ihana ja järkännyt buffettia kahvin kera kentänlaidalle. Taas on myös aika kaivaa kaikki laastarit, mustelmavoiteet ja muut urheiluvoiteet esiin. Ei ole montaa peliä vielä ollut, mutta kipeät jalat, mustelmat ja muut ruhjeet  ovat jo tulleet tutuiksi. ( ja sitten joku vielä ihmettelee miksi olen aikoinaan opiskellut sairaanhoitajaksi ) Myös treenimäärässä alkaa näkymään että kausi on pyörähtänyt käyntiin. Kaksi tyttöä, kaksi ikäluokkaa ja treenit eri aikoihin eri puolella kaupunkia, tarkoittaa yleensä  sitä että kotona ei vietetä rauhallisia koti-iltoja, vaan ollaan milloin minkäkin kentän laidalla. ( yleensä palellen ) Kotiin päästyä sitä tulee vaan käytyä saunassa lämmittelemässä ja kun sänkyyn pääsee, niin kuuluu kops vaan ja nukahtaa ( ulkoilmamyrkytys ) No on tässä hyviäkin puolia. Mielummin minä jalkapallokentiltä tyttöjä haen kuin poliisiasemalta ja ei tule perheriitoja meidän perheessä,  kun olemme aina eri kentillä ja näemme vain nukkumaan käydessä...

Teinien traumaattinen päivä....

Nyt tuli teineille maailmanloppu, vähintään pahat traumat. En tiedä miten he tulevat selviämään tästä. Kumpikin joutui jättämään kännykkänsä kotiin tänään. Heidän sosiaallinen elämänsä voi kyllä kaatua tästä =D Syy kännyköiden kotiinjättämiseen on kyllä ihan yksinkertainen. Menen vaihdattamaan niihin uudet akut, jotta saan heidän kiinni tarvittaessa. Nykyään aina kun yritän saada heitä kiinni, on vastaus toisesta päästä” yhteyttä valitsemaanne numeroon ei ole saatu” . olen keskustellut tämän äänen kanssa jo niin pitkään, että nyt se saa loppua ja akut vaihtoon. Tosin siitä seuraa tämä traumaattinen asia, päivä koulussa ilman kännykkää.

Nykyään tuntuu, että mitään ei tapahdu ilman kännykkää. Teineihin saa parhaiten yhteyttä kotona kun lähettää yläkertaan WhatsAppin ja käskee syömään. Naapurit tosin voivat olla tästä tyytyväisempiä entisen karjumisen sijaan. Aamupalalle tullessani jokainen näpyttää omaa puhelintaan ja nyökkää, ehkä, tullessani siihen. ruokailut meillä on muuten rauhoitettu kännyköistä, mutta tosin ruokailun jälkeen on jo kiire oman rakkaan kännykkänsä luokse. Muistan vielä automatkat kun lapset tappelivat kuin hyeenat toistensa kimpussa. Nykyään takapenkiltä kuuluu vaan välillä piippausta tai lilahdusta.... viesti tms. tullut. Some on tullut elämäämme ja kattaa sen aika täydellisesti. Mitenköhän nämä nykyajan teinit/lapset olisivat selvinneet minun nuoruudessa ( apua alan kuulostamaan vanhemmiltani) kun oli yksi puhelin ja siihen oli sovittava soittoaika, jos halusi jutella kaverin kanssa. Silloinkin puhelun aikana isä kävi sanomassa, että pitkään ei saa puhua kun voi tulla muitakin puheluita. Kirjoitustaito oli hyvä, koska kirjeitä lähetettiin.  ( ei silloin ei lähetetty enää savumerkkejä, kuten lapseni epäilevät )Tietääköhän nämä nykyajan teinit edes mitä oikea kirje on =D Ei se ei ole tekstiviesti vai mitä nämä nykyään käyttävätkään =D

Sunnuntaiaamun autuus... tai sitten ei...

Sunnuntaiaamun autuus, saa nukkua pitkään ja herätä rauhassa ( kerrankin ei tarvitse aamulla sännätä mihinkään futiskentälle ). Niinhän te luulette. Olin jo vähän havahtunut unestani  ja ajattelin kääntää toiselle kyljelle jatkamaan uniani. Niin ajattelin. Tunsin kun se alkoi lähestymään minua sänkyni jalkopäästä. Se hivuttautui pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi minua. Yritin olla paikallani, että se ei aavista että olen jo hereillä. Hiljaa se kiipesi vatsani päälle toisen kuunnellessa vieressä mitä tapahtuu. Yritin olla hengittämättä ja hiljaa. Se lähestyi vaan. Sitten tunsin märän kuonoon nenässäni. Se kuunteli, joko olen hereillä. Yritin olla vielä täysin hengittämättä, sillä tiedän mitä tapahtuu jos yhtään hengitän tai liikahdan. Se on minun rauhallisen aamuherämisen menoa. Märkä kuono alkaa tutkimaan, että onko tuossa mammassa yhtään elämää. Se märkä kuono kutittaa ja hengähdän. Voi ei. Se on merkki. Kumpikin ryntäävät kimppuuni. Mamma on hereillä. Nyt herätetään se lopullisesti ja ajetaan ylös lämpöisestä sängystä, jotta pääsemme sen kanssa aamupalalle. Meidän pikkukoirat ovat tässä mammam herättämisessä paljon sitkeempiä ja määrätietoisempia kuin verottaja. Koirat eivät anna yhtään armoa, tosin ei verottajakaan kovin hyvin anna armoa. Pakko minun on nousta aamukahville, ihana rauhallinen aamulöhöily sängyssä on menetetty. Aamukahvilla koiria odottaa ihana yllätys. Mamma herkuttelee aamulla hillopaahtoleivällä. En tiedä missä kohtaan on mennyt vikaan koiriemme ruokahimot. Ne menevät aivan sekaisin kun näkevät hilloleivän. Heittäisivät vaikka volttia sen edestä. Tosin meidän rakkaudella on raja... hilloleipä on minun. No mamma saatu ylös ja kahvipöytään.... koirat voivat alkaa rauhassa nukkumaan sunnuntaiaamua.....

Tässä syylliset aamuherätykseen....